Pekka Larivaara Asiaa terveydenhuollosta ja politiikasta!

SOTE: rakennetaan hyvän päälle!

Hyvät Sotesta kiinnostuneet ihmiset:

Olen seurannut  Sote-prosessin kehitysvaiheita ja poliitikkojen sekä asiantuntijoiden (johon ryhmään lasken itsenikin kuuluvan) keskusteluja ja kommentteja harvakseen koko edeltävän hallituskauden ajan ja koko perusterveydenhuollon kehittymistä aina kansanterveyslain voimaantulosta alkaen. Monesti olen kokenut halukkuutta kommentoida eri foorumeilla käytävää poliitikkojen välillä hyvinkin turhauttavaa, samoja fraaseja, toistavaa retoriikkaa: ”perusterveydenhuolto pitää järjestää niin, että potilaat pääsevät nopeasti lääkäriin kaikkialla Suomessa”. Tämä sote-prosessiin liittyvä yksityiskohta on toki tärkeä, mutta se on ensiksikin vain murto-osa koko integratiivisesta soten kokonaisuudesta ja sitä ”nopeasti lääkäriin pääsemisen” käsitettä pitäisi mielestäni tarkastella aina osana mahdollisimman tehokkaasti toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon laajaa kenttää.

Sain sattumalta pari päivää sitten käsiini DI ja KTM Elina Lepomäen blogikirjoituksen ”Sote: rakennetaan hyvän päälle.” Tämä kirjoitus ilahdutti kovasti etenkin siksi, koska se sisältää nyt neljä vuotta käydystä keskustelusta ja kehitystyöstä täysin poikkeavan mielipiteen ja ehdotuksen soten jatkamiseksi tulevalla hallituskaudella. Tämä kirjoitus paljastaa hyvin oleellisella tavalla  koko nelivuotisen (ja pitemmänkin ajan) sote-prosessin rakenteellisen ongelmallisuuden, jossa uudistusta on tehty nk. ”ylhäältä alaspäin” eli vähän rumasti sanoen poliittisiin ”lehmänkauppoihin” tukeutuen keskusjohtoisesti.

Olen ehdottomasti kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että tämä kehitystyö pitää tehdä päinvastaisella tavalla ”alhaalta ylöspäin”. Eli on järkevää katsoa ensin ja aluksi sote-palvelujen ”ruohonjuuritason” tilannetta ja ongelmia, kuunnella siellä toimivia ammattilaisia (lääkäreitä, hoitajia, sosiaalityöntekijöitä, järjestö- ja vapaaehtoistyöntekijöitä) ja yhtä tarkalla korvalla kuunnella palvelujen käyttäjiä – oman elämänsä asiantuntijoita.

Kirjoittajan näkemykset kirvoittaisivat tarpeen kommentoida sote-kysymyksiä hyvinkin laajasti,  mutta tässä lyhyessä mielipidekirjoituksessa nostan esille vain muutamia oleellisia kirjoittajan näkemyksiä ja samalla heitän näkyville myös joitain omiakin mielipiteitäni. Nämä nojaavat saamiini kokemuksiin yli 40 vuoden ajalta: noin 17 vuotta terveyskeskuslääkärinä (n. 15 vuotta Suomen Lapissa ja vastaavalla alueella Ruotsissa 2 vuotta),  Oulun yliopiston opettajana, tutkijana ja perhelääketieteen professorina sekä näihin päiviin saakka jatkuneena yksityislääkärinä ja perheterapeuttina. Laajemmin en puutu järjestelmän kustannuksiin, suuriin hallintorakenteisiin, terveysteknologiaan, tietojärjestelmiin ja mm. sinänsä hyvin tärkeään ja ajankohtaiseen vanhustenhuoltoon. Potilasjonokysymystä kommentoin hivenen tarkemmin tuonnempana.

Lepojärvi toteaa, että ”uusi sote” on järkevää rakentaa jo varsin hyvin toimivan kunta-/ kuntainliittopohjaisen mallin pohjalta ”ajan ja älyn” kanssa ”alhaalta ylöspäin”.  Tähän ajatukseen voin mielihyvin yhtyä. Ruotsista meidän ei kannata ottaa suoraa mallia, toki joitain hyviä palasia on sieltä poimittavissa.

Sote on todellakin prosessi, joka kehittyy ja muuttuu ajan myötä ja myös ihmisten tarpeet ja elämäntilanteet muuttuvat jatkuvasti. Siksi sote-ammattilaisten työssä ihmisten auttaminen/hoitaminen pitää tukeutua asiakkaiden/potilaiden kohtaamisen ja kuuntelun avulla luotuun ”elämäntilanne-diagnoosiin”. Tämä on tärkeä myös lääkärin työssä, jossa hyvä hoito rakentuu tämän ja kliinisen diagnoosin varaan. Silloin puhutaan myös kokonaisvaltaisesta tai biopsykososiaalisesta toimintamallista, jossa usein tarvitaan ammattilaisten moniammatillista työpari- tai tiimityötä yhdessä asiakkaitten ja läheistensä kanssa.

Lepomäen mielestä soten yhtenä tavoitteena on pitää ihmiset nykyistä paremmin terveinä. Tässä hän tuo esille yksilöiden, perheiden ja laajojen väestöryhmien terveyden edistämisen (”health promotion”). Nykyisin tämä osa esimerkiksi lääkärien työajassa jää hyvin usein olemattoman lyhyeksi – ehkä joka kokonaan vaille huomiota. Tämä asiaa vaatii merkittävää remonttia, kuten blogissa todetaan.

Vielä lyhyesti kommentoin näitä Lepomäen esille nostamia askelmerkkejä:

1. Hallinto: alhaalta ylöspäin

Olisi hyvin merkityksellistä saada ”perustasolla perusterveydenhuolto ja sosiaalitoimen palvelut saman katon alle”. Silloin todellinen integraatio tulee mahdolliseksi - palvelujen käytön suurkuluttajat, mielenterveyspotilaat, päihdeongelmaiset, pitkäaikaistyöttömät monine ongelmineen, lastensuojeluasiakkaat, monisairaat vanhukset jne.. Nämä pikaisesti esille nostamani väestöryhmät käyttävät varovaisesti arvioiden noin 75-85 % kaikista sotepalveluista.  – Hyvin toimivan sotealueen väestöpohja voisi olla   edelleen, kuten ”Paras-laissa” todettiin vähintään 20 000 asukasta, mutta suurissa asutuskeskuksista monin verroin suurempikin.

2. Sosiaali- ja hoivapalveluihin palvelusetelit ja henkilökohtaiset budjetit

Blogin kirjoittaja pitää järkevänä kehittää ja laajentaa palvelusetelin käyttöä ja hän esittää myös henkilökohtaisen budjetin tuomista myös sote-lainsäädäntöön. Palvelusetelin käytöstä on jo laajat kokemukset ja sitä kannattaa edelleen kehittää ”uudessa sotessa”. Henkilökohtainen budjetti on mielenkiintoinen uutuus ja tulee herättämään varmasti laajaa keskustelua.  Hallitus käynnisti vielä viimeisinä tekoinaan vanhuspalvelulain kokonaisuudistuksen valmistelun ja se on tietysti hyvä asia, kuten Lepomäki toteaa.

3. Terveyspalvelujen parempi saatavuus

Lepomäki toteaa tässä ”terveyskeskuksessa käynnin pitää sujua tulevaisuudessa yhtä vaivattomasti kuin kävisi kampaamossa”. No, kampaamojakin on monenlaisia, kuitenkin pääosa lienee sellaisia, jonne varataan aika etukäteen. Hän korostaa, että perusterveydenhuollon jonoja voidaan purkaa lisäämällä lääkäreiden määrää. – Oma kantani on, että hyvin toimivassa järjestelmässä tarvitaan joko väestö- tai listapohjainen omalääkärimalli ja sujuva ajanvarausjärjestelmä ja sen puitteissa 2- 3 viikon jono on perusteltu. Se edellyttää tietysti, että  terveyskeskuksessa on äkillisiä sairaustapauksia varten jatkuva ympärivuorokautinen päivystys. Jos oma lääkäri suunnittelee työnsä esim. 3 viikon periodeittain, ei hän voi ottaa ”omia potilaitaan” päivän tai parin varoitusajalla, kun monesti kuulee ihmisten ajattelevan. Toki kaikki toimintamallit ja tavat lääkäri rakentaa yhdessä potilaittensa kanssa.

Lepomäki ilmoittautuu myös ymmärtääkseni hivenen varovaisesti valinnan vapauden kannalle: ”potilaisen/asiakkaiden tulee voida valita itselleen parhaan terveysaseman. Tämä valinnanvapaus- kysymys on minunkin mielestäni tärkeä asia koko prosessissa, mutta sen laaja-alaiseen tarkasteluun ei kirjoituksen palstatila anna enempää mahdollisuutta. Aikoinaan Alexander Stub ja Juha Sipilä eivät varmaankaan voineet vielä käsittää, mitä valinnanvapaus saattaisi tuoda tullessaan kun yhden aamuyön tunteina tekivät ”poliittiset kaupat” maakuntamallista ja valinnanvapaudesta.

4. Tieto johtamaan asiakaslähtöistä kehitystä

On aivan selvää, että suomalainen sote-järjestelmä tarvitsee tuekseen toimivan yhteisen tietojärjestelmän, jossa oleellisena osana on myös asiakkaiden Kanta-palvelu.  Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Sen sisältöjä en myöskään halua kommentoida tässä tarkemmin. Sen sijaan haluaisin muuttaa kirjoittajan laatiman otsikon seuraavanlaiseksi: ”Tieto ja henkilöstön osaaminen johtamaan asiakas- ja perhelähtöistä kehitystä”. Tässä tarkoitan sitä, että peruspalveluissa tarvitaan lisää henkilöstöresursseja, mm. lääkäreitä, mutta osa resurssoinnista tulee ohjata henkilöstön kouluttamiseen: mitä on asiakaslähtöisyys ja vuorovaikutus asiakkaiden ja perheiden kanssa?, mitä teoriatietoa tarvitaan, jotta osataan tehdä biopsykososiaalinen ongelmien ja hoitomallien arviointi?, mitä teoriatietoa ja osaamista tarvitaan moniammatillisessa tiimityössä yhdessä asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Tarvitaan tietoa ja ymmärrystä verbaalisesta ja non-verbaalisesta viestinnästä, perustietoa systeemiteorista,  epistemologiasta ja siitä mitä on tiimityössä vertikaalinen ja horisontaalinen asiantuntijuus, jossa osaamisen reviirejä puretaan ja asiantuntemuksen välisiä rajoja ylitetään. Esim. hyvä moniammatillinen yhteistyö edellyttää taitojen kehittämistä sekä teoreettisen koulutuksen että harjoittelun avulla.

Oma näkemykseni on, että peruspalvelujen henkilöstön koulutukseen tarvitaan uudenlaisia (jatko- ja täydennys-) koulutusmalleja, mutta niiden toteuttaminen vaatii myös ehkä ensin kouluttajien koulutusta esimerkiksi nk. erva-alueilla . Tässä tarvittaisiin varmaankin STM:n, THL:n, yliopistojen ja vaikkapa Suomen mielenterveysseuran yhteistä suunnittelua ja ohjausta. Siinä voitaisiin kylläkin toimia osin myös ”ylhäältä alaspäin”. Näistä koulutusmalleista löytyy useita esimerkkejä Suomesta (mm. perhelääkärikoulutukset, perhetyön ja perheterapiakoulutukset, moniammatillisen perhetyön koulutus, GP-koulutus Oulun yliopistossa).

 

Pekka Larivaara, LKT

Perhelääketieteen professori, emer,

Perheterapeutti

(Kirjallisuusvihje: Larivaara P ym. Potilas, perhe ja perusterveydenhuolto, Kustannus Oy Duodecim, 2009)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PyryLarivaara kuva
Pyry Larivaara

Yleensa mina ja isani olemme lahes kaikesta eri mielta. Nyt Pekka puhuu mielestani hyvinkin asiaa.

Toimituksen poiminnat